Jokitörmä

tallin esittely

sivu huollossa, pyrimme korjaamaan tilanteen mahdollisimman nopeasti

tallikissan reviiri

Meidän rakas tallikissamme Alpo, erittäin sisäänpäin suuntautunut sellainen, on osa tallin aktiivista arkipäivää. Useimmiten Alposka metsästelee aukinaisia kengänauhoja tai pureskelee vintille jätettyjä raippoja. Se ei tule luokse eikä astu jalallakaan hevosten karsinoihin. Se ei osallistu tallin siivoamiseen (yllätys, yllätys) vaan pikemminkin sen sotkemiseen. Se pitää reviirinään tallia, etu-pihaa ja lantalaa, tosin jälkimmäinen on sen vähemmän suosima paikka.

Talli koostuu 20 karsinasta joista jokainen on riittävän suuri isommallekkin hevoselle (esimerkkinä hyvin kääntymään, piehtaroimaan, makaamaan ja astelemaan mahtuva Otto). Alusena käytämme sahanpuru-turve sekoitusta joka on halpa tallin pienelle budjetille ja helppo puhdistaa. Ovet avataan nosta-vedä/työnnä systeemillä, oven sivuilla on kahvat joita nostetaan ja ovea työnnetään sivuun. Helppo, tosin joksenkin korkealle pienimmille henkilöille. Hevoset saavat pistää halutessaan päänsä käytävälle tutkiskellakseen tallin tapahtumia, ovea on kuitenkin mahdotonta hevosen asemassa auki saada. Poikkeuksena Pera jonka kaula ylitaipuu, tällä orilla pidettävä ovi kiinni myös "klipsuttimilla".

Normaalien karsinoiden lisäksi tallin perusvarustukseen kuuluu kaksi vesikarsinaa ja varsomiskarsina joka toimittaa varsomisten jälkeen myös varsan ja emän yhteistä karsinaa. Vesikarsinat ovat paria erikoisempaa hevosta varten (Pera ja Xax) jotka eivät pysy nahoissaan vaikka kuinka yrittää. Peraa ei välttämättä tarvitse kiinni laittaa, kunhan vaan ketjut vetää yhteen. Letkuista tulee ympäri vuoden lämmintä sekä kylmää vettä, lukuunottamatta jatkuvia putkiongelmia.

Kesäisin hevosia voi laitella kuntoon pihalla harjauspuomilla, muistaen kuitenkin vetosolmun alkeet ja rauhallinen käyttäytyminen kuten muuallakin tallin alueella.

missä hevoset eivät tunnu liikkuvan

Jos otetaan huomioon että hevoset ovat monta sataa kiloa painavia otuksia, on niiden liikunta-alueet merkittävä selvästi. Eihän kukaan halua joutua hullun Peran potkaisemaksi tai yli-ihmisystävällisen Katin jahtaamaksi. Lisäksi Xaxin energiset kiitolaukkapätkät saadaan lyhennettyä sillä kuten pojat yleensä, ei tämäkään ori osaa keskittyä kahteen asiaan samaan aikaan (kiitolaukkaan ja hyppäämiseen aidan yli). Jotta hoitajat ja muut ratsuttajat olisivat tietoisia näistä aidatuista liikutuspaikoista on niistä koottu jonkinmoinen esittely, johon kannattaa tutustua huolella ennen selkään nousemista. Ja jos ei halua tärykalvojensa puhkeavan kun Léila huutaa reunalla pää punaisena kypäräpakosta kannattaapi pitää se musta kimpale siellä päänpäällä aina ratsunsa selässä.

Jokitörmällä on käytössä hyväkuntoinen valko-aitainen kenttä jolla on kokoa kahden uran verran, sen lisäksi on myös rupuinen maneesi jota käytetään vain talvella ja silloin kun vettä sataa saavista kaatamalla. Muulloin eivät ratsastajat sitä suosi, valaistus on huono, ovet heiluvat ja hiekkakin on moneen kertaan tallattua. Maneesi kuuluu yhteen budjettimme säästökohteista joten vähään aikaan ei parempaa pohjaa tai uusia ovia tulossa. Hienon kentän ja lahonneen maneesin lisäksi käytössä on kesällä yksi laitumista, milloin mikäkin (kaikista syödyin). Sinne raahataan epämääräisiä maastoesteitä jos keretään, muuten se toimii leikkimielisten laukkakilpailuiden tai rentojen loppuveryttelyiden tilana.

Kentälle vaihdetaan pohja keraan parissa vuodesa. Sinne kuitenkin tuodaan jatkuvasti uutta hiekkaa ja sitä lanaillaan silloin tällöin. Talvella kenttä on käyttökelvottomassa kunnossa jos tarkoitus on mennä lainkaan mummokäyntiä nopeampaa tahtia. Kesällä, keväällä ja alkusyksystä se on kuitenkin parempi vaihtoehto kuin pian lahoava ja rämisevä maneesi. Laidalla sijaitsee pieni katettu katsomo jonka päässä on pieni vaja tolpille ja puomeille. Lähinnä niitä on myös pitkin kenttää päivästä toiseen.

Se paikka missä hevoset liikkuvat kovaa, joskus jopa liiankin kovaa on tietysti laidun ja tarha. Laitumia löytyy uskomattomia määriä, ne vaihtavat vuosittain ammattiaan laitumen ja pellon välillä. Pelloilla kasvatetaan lähinnä heinää ja kauraa, harvemmin muita viljoja. Peltojen sato tulee tallin omaan käyttöön, yllätys yllätys. Laitumet on aidattu moninkertaisella sähkölangalla lähinnä siinä pelossa että rakkaat karvapallomme saavat ideoita lähteä tutkimusmatkalle. Vihreät nummemme tarkastetaan säännöllisesti, kesän alussa kitkemme myrkylliset kasvit ja ensimmäisien viikkojen ajan tarkkailemme tiiviisti jatkavatko ne silti kasvamistaan. Vasta kun olemme varmoja että myrkyllinen kasvi ei enää leviä, voimme siirtää hevoset takaisin laitumille.

hirsitalon salaisuus

Tallilla liikkuu huhu (ja on aina liikkunut) että hirsitalon kätköissä, tarkkaan ottaen ruokakomerossa kummittelee. Ovi avautuu itsestään ja rapinaa kuuluu, eräänä päivänä ovi avautui ja kuului rapinaa. Yksi hoitajista päätti mennä asiaa tarkistamaan, nähdessään kuka kummitteli tyttö kiljaisi kovaa ja korviavihloen jatkoi korkeaa ääntelyä juostessaan tuolille josta hän hyppäsi pöydälle. Kaapissa oli, HIIRI! Joo, on tosi pelottavaa, huh että ihan sain sydänkohtauksen. Mutta on toi totta, siellä se hiiri nakertaa edelleen pelokkaiden hoitajien eväsleipiä levittäen ruttoa (no ehkä ei).

Pihan reunamilla sijaitsee suurehko hirsitalo jonka ikkunoista kurkkiessaan voi usein nähdä Léilan kirjoittelemassa tallin papereita kynttilän valossa. Syy kynttilä-energian käyttöön löytyy reistailevista lampuista jotka välkkyvät vaikka ne vaihtaisikin. Rakennukseen kuuluu pieni keittiö, tupa, vessa ja suihku sekä neljä huonetta joihin jokaiseen voidaan majoittaa kaksi tai kolme leiriläistä. Huoneissa on sängyt, pienet kaapit ja yöpöytä, ikkuna avautuu hevosten laitumille. Aikaisin aamulla on ihanaa katsella aamukasteen keskellä laiduntavia hevosia, eikö?

Tuvassa on penkkejä mielin määrin, penkkitulvan lisäksi suurehkosta tilasta löytyy pöytä ja takka sekä suuri kaappi jonne on varastoitu kynttilöitä, tulitikkuja ja sammutusvälineitä. Nurkasta löytyy kaikki Villivarsat ja Hevoshullut viimeisten vuosikymmenien takaa. Niitä hoitajat ovat lukenee jo ainakin tuhat kertaa mutta miksipä niitä ei voisia lukea montaa kertaa.
Pöydällä on usein Léilan mummon tekemää mehua ja kivikovia keksejä hoitajille. Sehän kuvaa paljon sitä miten tallin omistaja välittää hevosten huolehtijoistaan. Jouluisin kuusi koristaa tupaa ja sen alla on jokaiselle hoitajalle ja hevoselle pieni lahja. Kuusen-koristelurituaali pidetään aina pari viikkoa ennen jouluaattoa ja sinne ovat tervetulleita kaikki ihmiset.

työmyyrien esittely

Jos joku on koko lyhyen ihmiselämänsä ajan kuvitellut että kaikki tällä tallilla rullaa eteenpäin omia menojaan on hän ollut väärässä. Kaikki ei todellakaan rullaa siilleensä vaan eteenpäin ja kaikki ei todellakaan mene omia menojaan. Tätä kaikkea kokonaisuutta työntää hikisesti eteenpäin itsekeskeisten tallityttöjen lisäksi kolme hieman vanhempaa hahmoa. Tietysti omistaja Leena Tuomela, tallityöntekijä Johanna ja aina yhtä vakavasti työhönsä suhtautuva Mikael. Tutummin näitä erittäin omaperäisiä persoonia kutsutaan nimillä Léila, Johku ja Mika, tietysti erittäin kateelliset tallitytöt ovat keksineet myös lukuisia muita mukavia nimityksiä näille 24/7 tallin hevosista huolehtiville henkilöille.

Leena Tuomela

Leena, tutummin Léila on perusmukava hieman äkkipikainen ja blondin aivoilla ajatteleva ihminen. Hänet tunnistaa tikatusta toppaliivistä, se pistää silmään erityisesti kovalla helteellä. Liivi on kuitenkin Léilan onnenvaate jota hän ei riisu tallilla edes hätätapauksessa. Ikää on varmaankin kolmisenkymmentä, vaikea siitä on selkoa ottaa kun ei naikkonen pysy paikallaan edes sekuntia. Aina pitää olla juoksemassa jossain huitsin nevadassa hakea, viedä, etsiä, piilottaa. Mitä milloinkin. Pituutta ei tästä pippurisesta pakkauksesta löydy mainittavaksikaan, alle 160cm ja siksi sopiva Artulle ja Cankulle.
Jos jotain asiaa joskus tulee niin kannattaa odottaa että Léila on hypännyt hevosen selästä alas ja alkanut laittamaan sitä pois. Ollessaan karsinassa hänellä on ehkä ainoat rauhalliset hetket koko päivänä, silloin on hyvä mennä kysäisemään jotain epäselvää asiaa yms.

Johanna Suoniemi

Kaksikymmentäneljävuotias pähkinänruskeahiuksinen ja tummasilmäinen nainen, myös Jossuksi kutsuttu, joka ei voi hetkeksikään irrottaa käsiään hevosista tai jostain hevosiin liittyvästä asiasta. Jos joskus satut kaipaamaan juttuseuraa tai syvällistä analysointia tallin hevosen senhetkisestä mielialasta tai terveydentilasta, voit aina kääntyä tämän sataprosenttisen positiivisen naisen puoleen kunhan vain jaksat itse kuunnella koko selityksen loppuun saakka, sillä Jossun kanssa juttu tuppaa venymään vaikka asia olisi niinkin yksinkertainen kuin kavioiden puhdistus. Leilan kaukainen pikkuserkku, nauttii suklaasta ja aina välillä kuvittelee omistavansa enemmän tallista kuin pelkän varustekaapin.

Mikael Freibergi

Aito saksalainen vai eikö sittenkään? Valitettavasti unelmasi komeasta saksalaisesta huippuestevalmentajasta ei toteutunutkaan, vaan sait eteesi reilu kuusikymmenvuotiaan vanhan käppyräisen äijän jolla on kärttyisä luonne mutta takuulla enemmän käytännön tietoa ja taitoa hevosista kuin jollakulla saksalaisella snobilla, vaikka tässä olisi kuinka paljon enemmän silmänruokaa. Tyhjänpäiväisistä ongelmistaan ei kannata tulle Mikaelille valittamaan, ellei sitten halua näsäviisasta kommenttia elämän hankkimisesta, mutta hevosiin liittyvästä asiasta puhuttaessa voi saada kiskottua hiukan enemmänkin juttua tästä miehestä. Hiljainen ja omissa oloissaan viihtyvä puurtaja jonka työmoraali olisi kadehdittavaa jopa Japanissa, ei oikein tajua kaiken maailman hömpötyksiä kuten kävelykoneita (kyllä sen hevosen voi vaikka tarhaan laittaa liikkumaan), mutta ehdottoman osaava hevosten kanssa.

päänvaivaa luvuilla

Léila juoksee aamuisin ympäri tallia pääpunaisena hermoromahduksen partaalla.

tekijänoikeudet